Link: viagra suomi

Myyntimies Marttinen lomailee – osa 1

12 04 2016 | Kategoroimaton

Edellisissä kirjoituksissa olemme päässeet lukemaan myyntimies Marttisen kokemuksista tehdashallien uumenissa, kun hän on ehdotellut parhaansa mukaan työajanseurantaan ja tuotannonseurantaan liittyviä ratkaisuja asiakkailleen.

Marttisen vuodenvaihde ja kuluvan vuoden alku on ollut tuttuun tapaan vallan vauhdikasta ja hän päätti, että talvilomalla hän repäisee ja lähtee lepäilemään vehreitten palmujen alle. Olkoot kohteena Thaimaa, kun monet tuttavat ovat maata niin moneen kertaan suositelleet. Samaan hengenvetoon hän päätti, että tietokonetta hän ei ainakaan tuolla lepolomalla aukaise ja töitä hän ei ajatele senkään vertaa…

Lähtöpäivän iltana Marttinen kurvaili Helsinki-Vantaan lentokentälle hyvissä ajoin. Pikaisen lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen jälkeen Marttinen päätti istahtaa jo hiljentyneen kahvilan pöytään. Kahvilan vitriinit olivat täynnä mitä herkullisempia pullia, piiraita, ruokaisia salaatteja ja täytettyjä leipiä. Tuoreen kahvin tuoksu leijaili nenään. Marttinen valitsi muhkean, täytetyn patongin ja tilasi ison kupin kahvia ja nappasi vielä pari konvehtiakin kyytipojaksi.

Jostain kumman syystä kahvikupposen äärellä Marttisen mielessä alkoi pyöriä patonkien, salaattien ja pullien valmistus. Mielessä pyöri kysymyksiä siitä, miten esimerkiksi patonkien valmistumista seurataan isoissa keittiöissä ja leipomoissa? Montako eri työvaihetta oikeasti on ja kuinka monta ihmistä valmistaa patonkeja? Mikä on aikataulu? Määrät ovat suuria, kun kyseessä on lentokentälle tulevat tilaukset. Puhumattakaan sitten muista tilauksista. Marttinen avasi patonkinsa ja alkoi tehdä tarkempaa tutkimusta huomaamattaan.

Kinkkua, juustoa, tomaattia, paprikaa, jotain vihreää, levitettä…Marttisen mielessä tarjottimen reunalla olevat patongin täytteet siirtyivät jo tuotannonseurannan eri vaiheiksi eri henkilöille ja hän näki jo, kuinka leikatut patongit alkoivat saada täytettä tuotannon eri vaiheessa. Samaan hengenvetoon hän ajatteli, miten iso määrä palaneita pullia voi saada tuotannon sekaisin. Kyllä näin käy ihan varmasti kaikissa leipomoissa…ihan varmasti. Marttinen havahtui äkkiä todellisuuteen ja huokaisi syvään. ”Olen todellakin loman tarpeessa, jos pelkkä patongin syöminen saa minut ajattelemaan tuotannonseurantaa ja palaneita pullia.”

Matkalla lähtöportille Marttinen ajatteli edelleen niitä palaneita pullia… sata vahingossa palanutta pullaa viikossa, ehkäpä 400 kuukaudessa… Paljonko palaneiden pullien kustannukset ovat ja kuinka nopeasti leipomo pystyy tekemään sata pullaa lisää. Riittääkö taikina? Entäpä jos iso taikinakone meneekin rikki? Miten sitten toimitaan?

Lähes vuorokausi siitä, kun Marttinen oli sulkenut kotiovensa, hän avasi hotellihuoneensa oven ja hän oli vihdoinkin perillä. Pikainen suihku ja hetkeksi untenmaille. Loma on valmis alkamaan…

 

Hei, olet tullut jälleenmyyjä-sivulle. Ole hyvä ja kirjaudu. Oletko uusi jälleenmyyjä? Rekisteröidy tästä.

Kirjaudu sisään
   

Related Blogs

25 09 2017
Soita 0400 – 633 033 ja sovi kahvihetki työajanseurannan tiimoilta. Työajanseurannan kysymyksiin ja tarjous-sparraukseen ovat vastaamassa: Matti ToivonenNecom Oy, myyntijohtajaToivonen, Matti PROMID -asiantuntija toimialat, työaikamallit, TES-laskenta Peter ThimDevNet Oy, toimitusjohtajaThim,...
09 08 2017
Hyvät asiakkaamme, Lahtelainen DevNet Oy on ostanut Necom Oy:n osakekannan. Yritysoston mukana Necom oy:n työntekijät siirtyvät DevNet Oy:n Jyväskylän toimipisteelle ja DevNet Oy tulee jatkamaan Promidin tuotekehitystä sekä tukitoimintaa entistä...
16 10 2016
Adjutant näkyi Alihankinta messuilla jo 12. kerran ja onkin monelle asiakkaallemme tuttu vierailupaikka messujen tiimellyksessä. Lisäksi messuilla kävi paljon uusia tuttavuuksia. Kiitokset tästä kaikille osastollamme vierailleille. Necom lanseerasi tänä vuonna...